Kaikki varmaan tietävät, että koti on parhaimmillaan oma turvapaikka. Koti on paikka levolle ja palautumiselle, ja siellä voit olla tyystin oma itsesi. Mitä tapahtuu, kun koti ei olekaan kaikkea tätä? Kun koti onkin se, joka sairastuttaa? Osa sisäilmasta oireilevista on kokenut tämän ja pahimmillaan jääneet kodittomiksi. Osa kiertää asunnosta toiseen, kolmanteen ja niin edelleen etsiessään uutta turvapaikkaansa, jonne rakentaa koti uudelleen.
Olen itse sairastunut työpaikallani, ja työpaikkaa voi miltei aina vaihtaa. Toki siinäkin on omat haasteensa, jos sopivia työpaikkoja ei ole tarjolla. Olen monesti miettinyt olevani onnekkaassa asemassa, kun kotini on itselleni sisäilmaltaan sopiva ja olen saanut kodissamme toipua.
Jokaisella on haaveensa
Sisäilmasta oireilevillakin on omat haaveensa elämässä. Eivät ne kaikki ole täysin kuopattu, vaikka oireilu muuttaa elämää ja ajattelutapoja suurelta osin. Osa haaveilee matkailusta, osa taas työpaikasta tai harrastuksen aloittamisesta. Minä haaveilen puolisoni kanssa omasta kodista, siis omakotitalosta. Olemme nyt parin vuoden ajan silmäilleet tarjolla olevia kohteita ja muokanneet hakukriteereitä rakennusvuosista, lämmitysmuodoista ja totta kai myös myyntihinnan osalta.
Valokuvausta harrastaneena esittelykuvia katson ehkä eri tavalla kuin muut. Kuvat ovat nykyään hyvin muokattuja esimerkiksi valotuksen osalta. Kuvia tulee syynättyä tarkkaan, esimerkiksi märkätilojen kaakelisaumoja ja liitäntöjä, mahdollisia kupruilevia listoja tai muita pintoja. Silti kuvat huijaavat toisinaan ja isosti. Kuvissa kivalta näyttävä kohde voi todellisuudessa olla hyvinkin irvistelevä monine puutteineen. Kuvat ovat kuitenkin minulle oireilevana hyvin tärkeässä osassa. Ne kertovat paljon siitä, kannattaako kohteeseen lähteä edes tutustumaan.
Paikan päällä voi yllättyä
Jos potentiaalinen ja budjettiimme sopiva kohde löytyy, on kohteeseen tutustuminen sitten oma operaationsa. Sisäilmaongelmiin tai homeeseen viittaavat aromit kohteen ovella kertovat jo sen, ettei siihen kannata mennä sen enempää tutustumaan. Haasteita tutustumiseen voivat tuoda toisten esittelyyn osallistuvien tuoksut, mutta isoin haaste on kodeissa käytettävät tuoksut. Olisipa mukava, jos joskus asuntoilmoituksiin tulisi maininta ”asunnossa käytetty hajusteita” tai ”asunto hajusteeton”.
Kodin tuoksut ovatkin se ensimmäinen kriteeri, jota tulee puntaroitua jo kohteen ovella. Onko tämä sellainen tuoksu, jonka saa helposti pois vai onko se pinttynyt jämäkämmin pintoihin? Itsekin ennen hajustettuja tuotteita käyttäneenä olen vuosien varrella huomannut pölyjä kodin pinnoilta pyyhkiessä (siis sellaisista hankalista paikoista, jonne pölyluutu ei jostain syystä usein löydä tietään), että vielä sieltä pinnoilta tuttu hajusteellisen pyykinpesuaineen aromi saattaa pöllähtää pölyrätin mukana. Miten saada siis vahvasti tuoksuva kotiehdokas hajuttomaksi? Otsonointi ei tule kuuloonkaan, joten siivousurakka olisi melkoinen.
Tarkkana kannattaa olla
Ihan vastikään kävimme kohteessa, joka kolahti meille molemmille tilaratkaisuiltaan ja sijainniltaan. Innokkaana kohteeseen astuessamme tuoksupilvi ovella otti meidät pökerryttävästi vastaan. Myös kuvat valehtelivat, kohteessa oli selkeitä kosteusvaurioon viittavia merkkejä.
Minua närästi ja kurkkua karhensi. Kohde kierrettiin ja todettiin yhteen ääneen, ettei se ole meitä varten. Harmitti, jälleen. Kumppania närästi ja hihkuin iloisesti, että hän ei ole ainoa. Liekö tujakat hajusteet vai jokin, mitä hajusteilla peitellään? Kotimatkalla oireet väistyivät. Onneksi on tuoksuton koti, jonne palata ja taas tuumata, ehkä me ainakin toistaiseksi vielä tyydymme tähän, mutta haaveitamme emme hylkää.
Jos tällaista on minulla, parisuhteessa olevalla, alempiin keskituloisiin kuuluvalla, niin millaista kodin etsiminen on sisäilmasta oireilevilla, yksin asuvilla pienituloisilla, joilla mahdollisuudet esimerkiksi vuokra-asuntoon ovat erittäin rajalliset?
Maire