Kolmekymppisenä elin ruuhkavuosia suunnattoman väsymyksen varjossa. Oli perhe-elämä, työ ja unettomuus, joka jatkui yö toisensa jälkeen. Muisti pätki. En voinut mennä ilman listaa kauppaan hakemaan edes perustarvikkeita. En tiedä, millä mä olen sitä kaikkea pyörittänyt.
Pelottavinta oli liikenteessä. Työmatkat vaativat tarkkaa suunnittelua onnistuakseen. Säpsähtelin ratissa ja jouduin pysähtelemään bussipysäkeille nukkumaan. Aamun valossa ajaminen onnistui vielä jotenkin, mutta iltapimeällä en uskaltanut enää kääntyä moottoritielle.
Töissä nuokuin näppäimistön ääressä, hävetti. Näkikö kukaan? Välillä kävin naisten vessassa nukkumassa. Kapeassa kopissa laitoin pään seinää vasten ja otin pienet torkut.
Meidän oli pakko muuttaa silloisen puolison kanssa eri makuuhuoneisiin. Hän ei enää kestänyt kuorsaamistani eikä varsinkaan yöllisiä hengityskatkoksiani. Hän ei tiennyt, mitä tapahtuu, hengitänkö mä vielä vai enkö enää hengitä.
Vuosien väsymys sekoitti mut. Mieleeni nousi jopa itsetuhoisia ajatuksia. Suunnittelin, kuinka kaikki loppuisi ja saisin vihdoin vain nukkua. En ensin puhunut näistä ajatuksista kenellekään.
Aloin googlata netissä sanalla ”hengityskatkos”. Päädyin lukemaan uniapnea-sivustoille. Oireluettelon kohdalla sain laittaa rastin joka ruutuun. Täytin myös ESS-uneliaisuuskyselyn, jossa kysyttiin, kuinka todennäköisesti torkahdat tai nukahdat tietyissä tilanteissa vaikka et olisi muuten väsynyt.
Menin tulosteni kanssa työterveyslääkärille. Sain lähetteen yöpolygrafiaan, jossa mitataan yön aikaisen hengityksen sujumista. Arvasin tuloksen jo netistä lukemani perusteella. Sain diagnoosin uniapneasta, mikä oli mulle suuri helpotus. En olekaan vaan ihan pimahtanut.
Oli myös onni, että tapasin heti poliklinikalla uniapneasta tietävän tutun. Sain kokemustietoa sairaudesta ja öistä hengitystä avustavasta CPAP-laitteesta. Sellainen oli mullekin tulossa sänkyni viereen.
Tuttuni kehotti olemaan laitteen kanssa kärsivällinen: ”Et totu siihen yhdessä yössä, et ehkä kahdessa viikossakaan.” Mulle osui kuitenkin sopiva maski ja hoidon vaste tuli tosi nopeasti, oikeastaan jo ensimmäisen yön jälkeen. Se oli uskomattoman ihanaa.
Diagnoosi oli suuri helpotus
Hoitamattoman uniapnean vuosina tulehdusarvoni olivat jatkuvasti korkeat, samoin verenpaine. Mulle määrättiin useampikin antibioottikuuri. Söin myös masennuslääkkeitä synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Uniapnea piti yllä monenlaisia terveysongelmia.
CPAP-hoidon aloittamisen jälkeen tulehdusarvot ja verenpaine normalisoituivat. Sain energiani ja muistini takaisin. En nukahtanut enää kokouksissa, enkä tarvinnut päiväunia töiden jälkeen. Autolla ajo ei enää pelottanut. Aloin taas hakeutua takaisin ihmisten pariin. Voin sanoa uudestisyntyneeni.
Puoli vuotta CPAP-hoidon aloittamisen jälkeen voin jo niin hyvin, että pystyin katsomaan menneisiin vaikeisiin vuosiin. Tajusin, miten kauan olin ollut täysin pohjalla, elämänhalun menettäneenä. Surin ja masennuin. Sekin oli käytävä läpi.
Diagnoosin saamisen jälkeen ajattelin ensin olevani ainoa uniapneaa sairastava nainen. Sitten paikallisen hengitysyhdistyksen uniapnearyhmässä vastaani tulikin naisenemmistö. Olen ollut Hengitysliiton vertaistoiminnassa mukana monella tavalla. Vertaisena voi jutella oloistaan, tuntemuksistaan ja hoidon tehosta muiden kanssa. Kukaan ei ole koskaan tuominnut tai vähätellyt minua ja ajatuksiani.
Nykyään olen täydessä sovussa uniapnean kanssa. Tietysti ärsyttää, kun pitää muistaa putsata maski ja tyhjentää kostutin päivittäin. Ajattelen kuitenkin CPAP-laitteen olevan mun loppuelämän kaveri ja mä pystyn sen kanssa nukkumaan.
Olen saanut terveydenhuollosta hyvin vaihtoehtoja, kun olen halunnut kokeilla uutta maskia. Vaihdoin alkuperäisestä kokomaskista pienempään malliin etsiessäni parasta mahdollista vaihtoehtoa juuri mulle. Kaksi viikkoa sitten löysin pienen sierainmaskin, joka on yksi keveimmistä vaihtoehdoista. Se asettuu tosi nätisti nenän alle.
Otan treffeillä CPAP-laitteen puheeksi
En ole koskaan osannut hävetä uniapneaani. Sanon aina treffikumppanille, että mulla on tällainen kolmas pyörä makuuhuoneessa. Se on mun unen apuväline, ja jos et sitä kestä, niin tuossa on ovi. Laitteesta ei ole tullut kenenkään kanssa ongelmia. En kuitenkaan ota sitä kuuluisaa yhtä drinkkiä liikaa ja jää ex tempore-yökylään. Olen sen verran tottunut laitteeseen, etten osaa nukahtaa ilman sitä.
On hyvä tiedostaa, että CPAP ei huononna parisuhdetta. Sitä voidaan kuherrella ihan rauhassa. Laitan maskin kasvoille vasta sen jälkeen kun on hyvänyönsuukot annettu. Moni pari nukkuu eri huoneissa esimerkiksi kuorsauksen tai erilaisten lämpötilamieltymysten takia. Jos laite tuntuu häiritsevän toista yöaikaan, eri huoneet onkin hyvä ratkaisu. Haluan itsekin nukkua rennosti varomatta liikoja toisen uniherkkyyden takia. Näistä kannattaa keskustella yhdessä. Tärkeää on, ettei itse häpeä CPAP-laitetta. Varmuus ja luontevuus näkyy ja silloin laite ei yleensä haittaa toistakaan.
Terhi, 48
CPAP-laitteen tyytyväinen käyttäjä ja treffaileva sinkku. Työelämässä.
