Rakastan liikuntaa. Olen aina rakastanut. Muutaman vuoden repsahduksen jälkeen olen päässyt taas oikein vauhtiin. Saa tulla vettä ja räntää vaakatasossa, silti painan kävelylenkin joka päivä joko sauvojen kanssa tai ilman. Monet perheeni ulkopuoliset ovat olleet todella yllättyneitä kuullessaan minun sairastavan astmaa ja nyt vuoden verran myös keuhkoahtaumatautia. ”Minulla on ollut astmaatikosta vähän toisenlainen kuva”, eräs hämmästelijä sanoi.
Kun lähden lenkille tai hiihtämään otan jo etukäteen avaavan lääkkeen ja tietysti otan sen myös mukaani. Se tekee liikunnasta miellyttävää. Mutta kun pakkasta on 20 jään kotiin. Silloin saatan nostella käsipainoja ja treenata sisällä. Astma on niitä sairauksia, joissa jokainen on onnensa seppä. Mitään hätää ei ole, jos hoidat astmasi huolellisesti, otat hoitavaa lääkettä säännöllisesti ja avaavaa ajoissa.
Minulla on eläin-, siitepöly- ja ruoka-aineallergiat. Hoitavat astmalääkkeet ja antihistamiinit auttavat todella hyvin. En enää melkein huomaa koivuallergiaani. Aikoinaan työelämässä oli keväisin joskus pakko sanoa työkavereille, että sori, nyt ahdistaa ja on pakko lähteä. Olin siitepölyaikaan tiputuksessa ja pitkillä kortisonikuureilla. Nykyään minulla on ympärivuotinen nenäsuihke- ja antihistamiinilääkitys. Ihmisillä on niin paljon lemmikkieläimiä, että muuten saisin kohtauksen linja-autossakin. On pienempi riesa ottaa lääke etukäteen.
Minulla on takanani pitkä suikale elämää astman ja allergioiden kanssa. 17-vuotiaana järkytyin saamastani astmadiagnoosista ihan hirveästi. Elettiin 70-lukua. Mitään sopeutumisvalmennusta ei ollut, mitään lehtistä ei saanut lääkäristä mukaansa. Minulle sanottiin, että sinulla on astma etkä ikinä parane siitä. Se oli kuin lekalla päähän.
Alkuun oli vain avaava lääke. Keuhkoputkia avattiin ja taas avattiin. Yksi inhalaattorin säiliö kesti 10 päivää. Lääke aiheutti minulle voimakkaan ääreisvapinan. Opiskelijana minulla oli herätyskello soimassa kello kahdelta yöllä, jotta voin ottaa astmalääkkeen ja nukkua vielä muutaman tunnin. Muuten olisi aamukahvi läikkynyt lattialle. Kädentaitojen oppitunneista ei olisi vapinan vuoksi tullut mitään.
Kun tapasin ammattikoulussa muitakin astmaatikkoja, en enää ollut se sormella osoitettava. Näin koulussa myös ihmisiä pyörätuoleissa. Aloin ajatella, että astma on kuitenkin pientä. Voin ihan itse päättää, milloin ja mihin menen ja pääsen liikkumaan vapaasti. Voin toden totta tehdä paljon omia valintoja.
Hoidan itseäni tosi hyvin. Syön terveellisesti. En altista itseäni tupakan savulle, enkä käytä alkoholia. Kotini on helposti siivottava. Huonekaluja on vähän ja keskuspölynimurilla siivoaa puhtaasi. Suojaudun flunssilta ja koronalta.
Hyvinvointiini kuuluvat kiinteästi läheiset, mieheni, lapseni ja lapsenlapseni. Kun perheenjäsen oli koronassa, hoidin häntä yhteen huoneeseen eristettynä. Vein hänelle ruoan viikon ajan hengitysmaski päällä ja hanskat käsissä, enkä itse sairastunut. Tietysti tavalliset flunssat joskus heikentävät oloa.
Puuhakkaana minun on vaikea jäädä makaamaan. Vain päivän jaksan pötköttää leffoja katsellen.
Tiedän, mikä itseni kohdalla toimii
Aikuisiällä minulla on ollut kolme kertaa keuhkokuume. Silloin on eläminen vedetty polvilleen. Kun aikoinaan useamman lapsen yksinhuoltajana sairastuin molemminpuoliseen keuhkokuumeeseen, makasin kotona ja hätäilin lasten vuoksi. Olin todella huonossa kunnossa. Ottamani pneumokokkirokotuksen jälkeen pahoja keuhkokuumeita ei ole tullut. Haluan olla perillä astman hoitoon liittyvistä asioista, esimerkiksi uusista lääkkeistä. Olen saanut hirveän hyvää ajantasaista tietoa lääkäreiltä ja Hengitys-lehdestä.
Minulla on 8 diagnosoitua sairautta. Voin sanoa, että astma on siitä helpoimmasta päästä. Tiedän, mikä itseni kohdalla toimii. Samat asiat ei varmastikaan sovi kaikille, koska jokainen on oma persoonallisuutensa. On etsittävä oma reitti ja löydettävä se, mistä omalle voinnilleen saa parhaan hyödyn. Olen tulevaisuuden suhteen luottavainen. Aikamoisia vaikeuksia on tullut jo selätettyä. Miksei niin tapahtuisi jatkossakin?
Hengityssairaus on koko perheen asia
Olin suvun ensimmäinen astmaan sairastunut. Pienenä lypsin navetassa, käytin höyhentyynyä ja nukuin jopa olkipatjalla. Lapsena hengitykseni saattoi olla yöllä vaivalloista. Silloin minua kannettiin sylissä ja oireitani pidettiin yleisenä heikkoutena.
Erään astmalääkärin mukaan tupakansavu laukaisi sairauteni. Lapsena kun olin vuosien ajan passiivitupakoija. Hoidin pikkusiskoa, leivoin tiskasin ja siivosin, ja neljä aikuista tupakoi samassa tuvassa. Ikkunat teipattiin talveksi kiinni ja ilmanvaihtohormit tukittiin, ettei lämpö karkaa. Savua oli yli metrin verran katosta alaspäin. Muistan kerran pyörtyneeni siinä tupakansavussa. Pikkusisko onneksi säästyi. Hän oli niin pieni, että oli aina lattialla.
Saatuani astmadiagnoosin äitini oli melkein aggressiivinen. Hän sanoi minun kuvittelevan sairauden, ettei tarvitsisi tehdä maatilan töitä. Vasta parin pahan astmakohtauksen ja sairaalareissun jälkeen, hän alkoi miettiä, että taitaa tyttö olla oikeasti kipeä. Äiti ei uskonut myöskään eläinallergiaani. Sanoi vain, että ”ainahan meillä on eläimiä ollut”. Vasta kun sain ensimmäisen lapsenlapsen hän ei enää ottanutkaan uutta kissaa tai koiraa. Lapsenlapsi on isoäidille tärkeä juttu.
Nyt noin 50 vuoden jälkeen äitini tietää hyvin, etten lepää laiskuuden vuoksi. Myös siskollani ja lapsillani on astma, samoin parilla lapsenlapsellani. Kun omat lapseni sairastuivat, huolehdin heidän hoidostaan todella tarkasti. Pidetään huolta tästä yhdestä elämästä, mikä meillä on. Eletään muita loukkaamatta ja
itseä kunnioittaen.
Kaarina, 64
17-vuotiaana astmadiagnoosin saanut jumppahullu
